Suomenlahden Puuveneilijät ry.
         


Puupaatti

Alusrekisteri
Jäsenet
Kauppa

PUUPAATTI on Suomenlahden Puuveneilijät ry:n jäsenlehti.

Muutama kuukausi yhdistyksen perustamisen jälkeen julkaistiin ensimmäinen Puupaatin edeltäjänä toiminut jäsentiedote. Lehti jaettiin jäsenille huhtikuussa 1997 ja se monistettiin tavallisella kopiokoneella. Tekstiä oli vain toisella puolella ja kuvia oli peräti 3. Ne olivat mustavalkoisia ja valmiissa lehdessä heikkolaatuisia.
Vuoden 1997 aikana ilmestyi kolme jäsenlehteä ja sivumäärä kasvoi koko ajan.

Vuoden 1998 ensimmäisestä numerosta alkaen lehden uusi nimi on ollut Puupaatti. Kasvava jäsenmäärä teki mahdolliseksi kehittää lehden ulkonäköä ratkaisevasti. Toukokuun 1998 numero oli ensimmäinen, joka painettiin kirjapainossa kaksipuolisena, etu- ja takakansi värikuvin. Myös sisäsivuilla olevat mustavalkokuvat olivat nyt hyvälaatuisia ja teräviä.

Alkukesällä -99 lehdelle myönnettiin kausijulkaisutunnus eli ISSN-numero. Tunnus myönnetään julkaisuille jotka sisältävät tekstejä joihin muissa yhteyksissä saatetaan viitata.

Puupaatti postitetaan vain yhdistyksen jäsenille, eikä sitä siis voi tilata. Vuoden aikana julkaistaan kolme lehteä ja erillinen Puupaatti-puuvenekalenteri